Isänmaallisuus?

Sauna ja vihta tai vasta ja sisu ja karhut ja talvisota ja kyllä me suomalaiset ollaan aina- EI!

Olen aina vähän vierastanut isänmaallisuutta ja kansallisylpeyttä – mikä muka tekee juuri Suomesta niin erikoisen ja mahtavan ja täydellisen? En usko että eri maiden välillä on loppujen lopuksi niin paljoa eroa, ja jos joku maa olisikin kaikista paras niin se tuskin olisi takapajuinen Suomi.. Älkää nyt käsittäkö väärin, en minä Suomesta mitenkään epäpidäkään, eikä minulla ole juuri mitään suomalaista kulttuuria vastaan, mutta vierastan siniristilipun heiluttamista ja muuta kansallista intoilua.

Kuitenkin täällä ollessani se suomalainen identiteetti ja tietty /kansallisylpeys/ on vähän hiippaillut esille. Tuntuu että oon koko ajan selittämässä kaikille että ”In Finland we do it this way” ja ”Oh, we don’t have that in Finland” ja ”In Finland we have this thing called…” ja ”I have some salmiakki, wanna taste?” ja niin edelleen ja niin edelleen niin, että välillä tuntuu että oon tosi ärsyttävä. 

Oon yrittäny hillitä sitä (kaikkia vaihto-oppilaita nimenomaan neuvotaan olemaan vertailematta 

kulttuureja keskenään), mutta se on vaikeaa koska vaikka elämä Englannissa vastaa aika lailla odotuksiani, vertailuja on mahdotonta olla tekemättä. Noudatan parhaani mukaan ”It’s not right or wrong, just different” periaatetta, mutta haluaisin kertoa jollekulle aina kun huomaan jonkun mitättömän eron Suomeen verrattuna, vaikken ajattelisikaan toisen olevan parempi kuin toinen. Olen ajatellut paljon parin ystäväni kanssa jakamaani unelmaa (Heeeiiii Helga ja Hanna!) yhdessä Lontooseen muuttamisesta, vaikka ajatus saattaakin olla aika epärealistinen. Mietin kuinka erilainen se kokemus olisi tähän verrattuna, kun voisi jakaa kaikki pienet asiat jonkun samasta kulttuurista kotoisin olevan kanssa.  Nyt yritän selittää jotain suomen kieleen liittyvää huvittavaa pikkuseikkaa englanniksi jollekin jolla ei ole mitään käsitystä siitä mihin kulttuuri- ja kieliperinteeseen koko juttu liittyy.

Arvostan täällä suomen kieltä enemmän kuin kotona. Pidin suomesta aiemminkin, mutta täällä sen uniikkius kaikkine omituisine sijamuotoineen korostuu. Kenties siihen vaikuttaa se, ettei kukaan ole motkottamassa pilkkusäännöistä, mutta luulen että pieni etäisyys auttaa näkemään asioita toisesta perspektiivistä. Välillä haluaisin puhua suomeksi jotta ei tarvitsisi hakea sanoja vaan voisi kertoa heti mitä tarkoittaa.

Kaipaan Helsinkiä. Voipi olla, ettei se näinä koleina aikoina ole ihanteellisin paikka asua, mutta koska lähdin elokuun lopussa, muistikuvani suloisesta kotikaupungistani ovat aurinkoisia ja täynnä kesäjuttuja, joita varten Helsinki on täydellinen. Helsinki on myös aika kivan kokoinen, vaikka ennen ajattelin sen olevan liian pieni. Pidän siitä että Birmingham on kaksi kertaa Helsinkiä isompi, mutta Helsingin luonteelle sopii olla pienehkö pääkaupunki, Euroopan mittakaavassa se ”ihan kiva kesäkaupunki” kuten muistan jonkun luonnehtineen jossain lehtiartikkelissa.

Mitä yritän tämän kaiken epäjärjen keskellä sanoa, voidaan kait tiivistää englantilaiseen sananlaskuun: ”Absence makes the heart grow fonder”. Puolitoista kuukautta täällä on jo saanut minut arvostamaan suomalaista kulttuuria paljon enemmän!

Asiasta kukkaruukkuun tai siis elokuvaan: Kävin eilen katsomassa Pride-leffan Létitian kanssa. Ensimmäinen kerta kun tapasin ketään koulun ulkopuolella, mistä olin tietysti aika innoissani, mutta lisäksi leffa oli tosi hyvä ja kiinnostava! Joten jos se sattuu tulemaan leffateattereihin Suomessa, niin menkää ihmeessä kattomaan!