tiistai 17. helmikuuta 2015

Liverpool!

Eilen (maanantai 16.2.) vierailin Liverpoolissa! Olin todella innoissani, koska tämä oli ensimmäinen kerta tämän vaihtovuodenaikana kun olen käynyt Birminghamin ulkopuolella ja koska olen aina halunnut käydä Liverpoolissa! Beatlesit jne… Yritin pyytää erinäisiä ihmisiä mukaan, mutta päätin lopulta kuitenkin mennä yksin, kun kenellekään ei näyttänyt sopivan. Tässä vaiheessa vaihtovuotta en halua enää perua suunnitelmia ja odottaa parempaa, täydellistä aikaa jota ei välttämättä koskaan tule. Oikeastaan oli ihan kiva matkustaa yksin, kun sai päättää mihin menee seuraavaksi ja niin edelleen.

Saavuttuani Liverpooliin kävelin aluksi vähän aikaa ympäri keskustaa. Löysin Matthew Streetille, jossa on Cavern Club, eli se klubi jolla Beatlesit alkuaikoinaan usein esiintyivät. Olin yllättynyt siitä, kuinka lähellä keskustaa klubi on ja kuinka vaatimattomalta se ulospäin näyttää. Vieressä oli myös Cavern Pub, jossa oli enemmän hyödynnetty paikan historiaa - seinään oli esimerkiksi kirjattu kaikki Cavern Clubissa tiettyinä vuosina esiintyneet. Matthew Street ja sen ympäristö on nimetty Cavern Quarteriksi, ja siellä näin ensimmäiset turistit, kaikki tulleet ihmettelemään samaa klubia. Turisteja oli Liverpoolissa muutenkin selkeästi enemmän kuin Birminghamissa. Beatles-historiaa oli myös hyödynnetty turistien houkuttelussa; Matthew Streetin päässä oli sekä Beatles-kauppa että matkamuistokauppa, monia pubeja ja kahviloita oli nimetty Beatlesien mukaan ja etenkin keskustassa soi Beatlesien kappaleet vähän joka puolella.

Seuraavaksi suuntasin rantaan, Albert Dockiin, jossa on erinäisiä kahviloita ja muutamia museoita, niitten joukossa tietysti Beatles-museo The Beatles Story. Täytyy myöntää, että itselleni Beatles-museo oli pienoinen pettymys; en oikein saanut mitään uutta hätkähdyttävää tietoa jota en olisi jo tiennyt, ja esimerkiksi näytillä olevat kitarat eivät olleet aitoja ja alkuperäisiä Beatles-kitaroita, vaan vain niitä vastaavia malleja. Lähes kaikilla muilla vierailijoilla näytti olevan audio-opastuslaitteet, joita en itse saanut tai osannut kysyä. Kenties audio-laitteiden kanssa näyttelystä olisi saanut enemmän irti, mutta nyt siitä jäi vähän sellainen turistien rahastus -fiilis.

Mutta ei se mitään, kaikkea muutakin nähtävää Liverpoolissa oli! Kävin Tate Liverpool -taidenäyttelyssä, mikä oli kiinnostava, tosin en ehtinyt sitä kauaa kierrellä, sillä ajan riittäminen alkoi siinä vaiheessa jo huolestuttaa. Liverpoolissa on myös paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita. Menin Central Perk –kahvilaan, eli siis jäljennökseen Frendit tv-sarjasta tutusta kahvilasta. Kahvila oli sisustettu samaan tyyliin, ja seinillä pyöri jaksoja tv-sarjasta.

alle 40 vuotta vanha kirkko
Kahvilan lähistöllä oli myös Liverpool Cathedral, todella iso ja vanhan näköinen kirkko joka oli kuitenkin rakennettu 1900-luvulla!

Kiertelin vielä vähän aikaa kaupungilla ja kävin muutamissa kaupoissa ostamatta mitään, kunnes väsymys ja yhtäkkinen raekuuro ajoivat palaamaan juna-asemalle.

Kiva kaupunki, suosittelen!


Tämä viikko on siis Half Term, eli lomaa ihan niin kuin helsinkiläisillä ystävillänikin. En ole vielä varma, mitä teen loppuloman. Monet kavereistani täällä käyttävät tämän loman aloittaakseen lukemaan kokeisiin (siis niihin, jotka ovat touko-kesäkuussa), mutta itse en vaihtarina vielä jaksa aloittaa. Mukha, eli Binnin miesystävä, palaa Intiasta tänne torstaina eli ylihuomenna ja viipyy kait muutaman viikon.