torstai 25. syyskuuta 2014

Pikaminipäivitys

Tarinat brittien jonottamiskulttuurista eivät ole mitenkään liioiteltuja. Jono muodostuu pysäkille usein hyvissä ajoin ennen bussin saapumista. Tässä havainnollistava salakuva jonka onnistuin ottamaan aiemmin tänään viisi minuuttia ennen bussin tuloa:

Pari kertaa olen jo mokannut tämän jonottamisen jalon taidon, koska aina se jonomuodostelma ei ole niin selkeä ja suomalaisena olen vain asettunut jonnekin sivuun huomioimatta näkymätöntä jonojärjestystä. Kunhan muistatte kaikki että Briteissä meette jonon päähän ettekä tunge kenenkään ohi!

Siinä tämän päivän hieno postaus, muutoin ei ole kauheasti kerrottavaa, kaikki on edelleen aivan "normaalia"! Tänään mennään Binnin kanssa johonkin koulun infotilaisuuteen ja viikonloppu meneekin sitten oletettavasti läksyjen kanssa koska niitä on kerääntynyt semisti... Eikä voi jättää mitään tekemättä koska yhdestäkin läksymerkinnästä saa jälki-istuntoa! Hui!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Englantilaisia erikoisuuksia

Kaikki tietää kokolattiamatoista ja erillisistä kuuma- ja kylmävesihanoista, mutta mitä muita pieniä erikoisuuksia olen löytänyt Englannista?

1.       Are you okay? Siinä kysymys jota kuulen usein. Jos näytän vähänkään eksyneeltä tai hämmentyneeltä, tai jos olen liian hiljainen, aina joku tulee kysymään että ”Are you alright?”. Eikä kyseessä ole mikään suomalainen jurouteni jota britit hämmästelisivät. Are you okay ei niinkään aina ilmaise huolta, se voi ihan hyvin olla tervehdys. Aamulla kun saavun kouluun ja tapaan käytävällä tuttuja, ensimmäinen kysymys on yleensä joko ”How are you?” tai ”Are you alright?”. Jos joku Suomessa kysyisi että ”Ootsä okei?”, ajattelisin heti näyttäväni pahoinvoivalta tai surulliselta.
päällä
 2.   Valokatkaisimet Moni on varmaan kuullut Englannin väärään suuntaan aukeavista ovista, mutta kuinka moni tiesi että myös valokatkasimet on kytketty toisin päin?

pois
 3.       Threading Myönnetään, tämä ei ole uniikkia Englannille ja voi hyvin olla että tätä tehdään Suomessakin. Mutta oli ensimmäinen kerta minulle! Threading (kertokaa jos joku tietää tälle suomenkielisen nimityksen) on karvanpoistomenetelmä, jossa pätkä lankaa kierretään kierteelle ja karvat irrotetaan sitä kierrettä vetämällä. Menin Binnin mukaan kun Binn halusi omat kulmakarvansa muotoiltua, ja päätin sitten kokeilla itsekin. Oli muuten kivuliasta! Pinsettien käyttäminen ei ole tähän verrattuna mitään, mutta tuloskin oli siistimpi. Kulmakarvojen muotoileminen maksoi vain jotain 2-3 puntaa (n. 4 €), mikä kertoo jotain täkäläisestä hintatasosta.

4.       Kierrätys: missä biojäte? Julkisilla paikoilla on enemmän kierrätysmahdollisuuksia kuin Suomessa. Lähes jokaisen kodinkin pihassa on erilleen pöntöt ”Garden Waste” ”Recyclable Waste” ja ”Non-Recyclable Waste”, mutta jostain syystä en näe biojätepönttöjä juuri missään! Jos jossain on biojäte, se on pikkuinen tötsä muiden jäteastioiden vieressä. Tuntuu pahalta laittaa esim. ruoantähteitä ja vihannesten kuoria tavalliseen roskikseen!

5.       Supermarkettien sota Oij tätä on huvittavaa seurata. Kaikki isoimmat marketit (Sainsbury’s, Tesco, ASDA ja Morrisons) taistelevat keskenään asiakkaista mainosten ja hintojen avulla. Ainakin Morrisons ja ASDA mainostavat itseään valitsemalla jonkun tietyn tuotteen valikoimistaan ja vertailemalla sen hintaa muiden supermarkettiketjujen vastaavan tuotteen hintaan. ASDA:n mainokset päättyvät aina ”You’re better off with ASDA!”

6.       Darling/sweetheart/luv Jos joku tuntematon kutsuisi Suomessa muruksi, kullannupuksi tai rakkaaksi, juoksisin pois ja kovaa. Täällä taas on täysin normaalia että kaupankassa kysyy vaikka ”Do you want a plastic bag for that, luv?” tai ”Are you alright, darling?”. Se on tosi suloista ja sopii tänne, mutta toivottavasti ei rantaudu Suomeen.

Taidemuseo Birminghamissa
7.    Joulu tulee Kyllä. Syyskuun alusta asti olen nähnyt erinäisiä joulujuttuja! Pikku-jouluja varten mainostetaan juhlatiloja, ruokakaupoissa myydään suklaa-poroja ja erilaisia joulukakkuja. Pliiiiiiisssss, not yet!!











Tänään olen autellut Binniä ja Tousifia (Tousif on Binnin ystävän poika joka käy täällä aika usein) maalailemalla ovenpieliä ynnä muuta sellaista. Huomenna saatetaan tehdä päiväretki Manchesteriin, jonka lähistöllä joku Binnin täti asuu. ’Till the next time, sweethearts! XX

uudet ja vanhat rakennukset on vieri vieressä ympäri Birminghamia
P.S. Skotlanti on tietenkin ollut uutisissa täällä aika paljon ja sitä puidaan näin jälkikäteen päivittäin. Luulen, että Skotlannin päätös pysyä osana Brittejä oli hyvä, vaikka olisihan sitä ollut mielenkiintoista seurata, miten Skotlanti olisi itsenäisenä pärjännyt. Mitä mieltä te olette?

perjantai 12. syyskuuta 2014

Kuulumisia (pitkästä aikaa)

Noniiiin, en ole päivittänyt tänne mitään vähään aikaan… Anteeksi siis siitä! Vaitiolooni on kolme syytä: 1) Olen laiska 2) Olen ollut aika kiireinen koulutöiden kanssa 3) Mitään kovin ihmeellistä ei ole tapahtunut. Kolmas syy on tietenkin tärkein: ei ketään kiinnosta lukea itsestään selvistä asioista.
English Breakfast!
En tarkoita kolmatta kohtaa siten, että minulla olisi täällä tylsää, päinvastoin! Päivittäin huomaan pieniä erikoisuuksia tässä maassa ja kulttuurissa ja perusarkikin on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka eroavat Suomesta. Pikemminkin tarkoitan sitä, että kaikki tuntuu hyvin normaalilta täällä. Odotin, että vaihtovuoteni ensimmäiset viikot olisivat täynnä kulttuurishokkia, väsymystä uusista asioista, kielen kanssa ponnistelua, maailman muuttumista kertaheitolla ja äkillistä shokkia siitä että tulisin viettämään täällä 10 kuukautta. Sen sijaan kaikki on tuntunut tavalliselta ja helpolta koko ajan. En halua sanoa, että se johtuisi siitä että kuuluisin tänne (olisi naurettavaa väittää sellaista kahden viikon jälkeen), mutta sopeutumiseni on käynyt aika helposti. 
Aloo Gobi
Tulen erittäin hyvin toimeen hostini kanssa, olemme Binnin kanssa luoneet jo omat rutiinimme. Binn on töissä yleensä kuuteen, joten koulusta tultuani vietän pari tuntia itsekseni. Tulen varmaan vuoden aikana ylistämään ruokaa vielä moneen otteeseen, mutta kun se on niin hyvää! Binn vitsailee että ”by the time you go back to Finland, you’re going to be this shape” ja piirtää ilmaan ison ympyrän. 

Pääsin kokeilemaan chippatien tekoa
Koulu on ehkä ollut isoin muutos, mutta sekin luonnistuu ihan hyvin. Jouduin vaihtamaan aineitani hiukan, sillä englanti ja musiikki olisivat menneet päällekkäin. Vaihdoin musiikin sosiologiaan, ja englannin jouduin vaihtamaan English Literature:sta English Language & Literature:en. Saan viulutunteja edelleen koululta, mutta nyt joudun maksamaan niistä kun musiikin yhteydessä olisin saanut ne ilmaiseksi.

En koe, että olisin ollut täällä kovin sosiaalinen, en ole juuri mennyt juttelemaan ihmisille tai mitään. Onneksi siis näytän jostain syystä olevan täällä kiinnostava ja muut oppilaat tulevat juttelemaan minulle! Muutamat oppilaat, joita tapasin ensimmäisinä päivinä, esittelivät minua kavereilleen ja niin pääsin tapaamaan aika monia ihmisiä nopeasti. Sana taitaa kiertää koulussa että olen vaihto-oppilas, koska joku tuli kysymään multa että ”I heard you’re from Finland..?”. Blondiuteni ehkä herättää myös huomiota, sillä koulu on hyvin monikulttuurinen.


Meni vähän kuprulle...
Yleensä kun tapaan jonkun keskustelu etenee alkuun aika samalla tavalla: ”So what school did you go to before? Oh Finland, that’s so cool! So, wait, who are you exchanging with, like, does someone from our school go to your school in Finland? Did you move here with your parents? So you’re here all alone?! That’s so weeirddd!!!! Omg! Where are you staying then? How long will you be here? Why did you want to come to Birmingham?”

Binnin chippatit on täydellisen pyöreitä, nimettiin nää mun alieneiks
Joo. Pitäis varmaan keksii joku toinen sana kuin ”exchange student”, koska kaikki luulee että vaihdan jonkun kanssa, että joku asuu tällä hetkellä Helsingissä vanhempieni luona tai jotain. Ja koska kaikki luulee, että valitsin Birminghamin ja tämän koulun, ne ihmettelee kovasti, koska kuka nyt haluaisi tulla Birminghamiin ja vielä Lordswoodiin. Kun sanon, että en oikeastaan valinnut kumpaakaan vaan se tuli periaatteessa arvalla, reaktio on yleensä ”Ohh that’s so sad! Like, who wants to live in Birmingham for a year?” tai jotain vastaavaa. Yritän sanoa että itse asiassa Birmingham vaikuttaa minusta aika mukavalta paikalta, enkä olisi välttämättä halunnutkaan mennä mihinkään Grammar Schooliin (hienompitasoinen koulu joka maksaa paljon ja jossa on esim koulupuvut), mutta se vain lisää ihmetystä. Kukaan ei taida ymmärtää oman asuinpaikkansa arvoa, itsekin aina ihmettelen miten kukaan turisti tai vaihto-oppilas haluaisi tulla Suomeen.


Mul oli tänään tunti luokassa joka oli täynnä Comic Sanssia
Noniin, siinä kaikki tältä erää… Sori ettei ole parempia kuvia!  

Eih, täälläkin! Koulussa sovelletaan fysiikkaa Angry Birdsiin...






keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Koulujuttuja

(Maksuton tiedonanto: Seuraava teksti käsittelee koulunkäyntiä, mutta koska minulla ei ymmärrettävistä syistä ole vielä hallussani kuvamateriaalia koulustani, olen liittänyt oheen kuvia Birminghamin kirjastosta, jossa vierailin maanantaina.)

Eilen (2.9.) kävin koululla ensimmäisen kerran; pääsin valitsemaan aineet ja minulle esiteltiin koulua ja sen sellaista.

Valitsin kouluaineiksi English Literature, Psychology, Religious Education ja Music. Musaa en olisi oikeastaan halunnut ottaa, mutta olin ilmeisesti kirjannut sen hakupakettiin joskus puoli vuotta sitten, joten koulussa oletettiin että haluan opiskella sitä. Juttelin musiikin opettajan kanssa, joka oli innoissaan tulostani kouluun ja sanoi jo kertoneensa musiikin ryhmälleen, että sinne tulisi ulkomaalainen vaihto-oppilas! Musiikin ryhmä on ymmärtääkseni melko pieni, ja jos ne oppilaat kerta odottavat minua sinne… en oikein halunnut kieltäytyäkään. Eniten minua musiikin opiskelussa huoletti kurssiin kuuluva säveltäminen ja esiintyminen. Musiikin opettaja kuitenkin vaikutti todella mukavalta, ja sanoi auttavansa minua sävellys-osuuden kanssa.
Opettajat laittoivat minut juttelemaan vielä jonkun oppilaan kanssa, joka oli jo suorittanut AS-tason musiikin. Hän oli todella mukava ja avulias, ja kertoi helpotuksekseni, ettei sävellyksessä tärkeintä ole niinkään itse sävellys, vaan omasta sävellyksestä tehtävä analyysi. Lisäksi kuulemma esiintymis-osiota varten yleisöksi riittää kaksikin kuuntelijaa, joten enköhän minä siitä selviä! Ilmeisesti saan myös musiikin yhteydessä viulutunteja koululta, joten ei tarvitse hankkia opettajaakaan!
 Kun kerroin Binnille ainevalinnoistani, hänen ensimmäinen reaktionsa oli ”Religious Education? WHY?!”, joten hehhheh, odotan innolla… RE on Englannissa kuitenkin hyvin erilaista kuin se ussa mitä meillä Suomessa on. Englannissa aine koostuu kahdesta osiosta. Ensimmäinen osio näytti olevan lähinnä filosofiaa ja siihen liittyviä termejä, etiikkaa ja sen sellaista. Toinen osio käsittelee taas pelkästään islamia. Vähän erikoista, mutta ajattelin sen olevan kiinnostavaa. Ei ainakaan mitään perus kirkkohissaa.

Tänään oli siis ensimmäinen varsinainen koulupäivä. Kaikki meni ihan hyvin, ja ehdin jo vähän tutustuakin toisiin oppilaisiin. Ei tämäkään mikään ihmeellinen päivä ollut, meidät vaan jaettiin ryhmiin ja annettiin päivämääriä ynnä muuta sellaista. Jonain ihme tutustumisleikkinä meille annettiin teippiä ja ilmapalloja joista meidän piti rakentaa pystyssä pysyvä kaari?? Tästä sitten saatiin hieno opetus ihmissuhteiden tärkeydestä ja siitä, miten oikeassa elämässä ei voi luovuttaa, vaikka olisikin vähän vaikeaa. Aivan.

Tällä hetkellä minun pitäisi varmaan olla tekemässä kotitehtäviä, koska niitä on paaalllljooonnn. Muut oppilaat olivat saaneet ”transition work” tehtävänantonsa ilmeisesti jo heinäkuun lopulla, mutta koska valitsin aineet vasta eilen, sain tehtävänannotkin vasta tänään ja palautuspäivä on ensi tiistaina. Huomenna koulussa on ilmeisesti jotain luentoja ja perjantaina älykkyys- ja lähtötasotestejä ynnä muuta sellaista.
Kun olin kävelemässä pois koulusta, kolme tyttöä tuli juttelemaan minulle ja pyysivät tulemaan kanssaan puistoon. Ensimmäiset ystävät, jee! Menimme Poundlandiin, jotta saisin kolikoita bussimatkaa varten (busseissa pitää olla tasaraha, joten tänäänkin maksoin vähän ekstraa kun ei ollut oikeita kolikoita) ja syömään ranskalaisia. Oh how British.