TAHDON!

En ole postannut mitään taas vähään aikaan, mutta nyt X-Factoria katsoessani osui sopiva hetki taas kirjoittaa. Aiheen varastin häikäilemättömästi kaveriltani Jaakolta, koska tasa-arvoinen avioliittolaki, JEEEE!!!

Ensinnäkin olen tietysti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä yleisen tasa-arvon puolesta, minkä kirjoittaminen tuntuu oudolta, sillä tasa-arvo on mielestäni niin itsestään selvästi tärkeä asia. Jos yhteiskunta kieltää ihmisiltä tasa-arvon, eli siis sen että jokainen on yhtä tärkeä ja että ihmiselämä on aina yhtä arvokas, on jotain todella pahasti pielessä.

Omasta mielestäni on myös omituista kuinka jotkut ”normaalit” heterot sanovat etteivät niin välitä tästä lakimuutoksesta, sillä se ei kosketa heitä itseään. Sen lisäksi että kyseinen lause aina kalskahtaa korviini kovin väkinäiseltä (ettei kukaan VAAN erehdy luulemaan homoksi, hui kauhistus), on mielestäni myös hassua ajatella, ettei yhtäläiset oikeudet yhdelle ihmisryhmälle muka vaikuttaisi muuhun yhteiskuntaan mitenkään. Tässä lakimuutoksessa oli kyse muustakin kuin yhtäläisistä naimaoikeuksista: oman näkemykseni mukaan demokraattinen, sivistynyt yhteiskunta ei voi kohdella ihmisiä eriarvoisesti sen mukaan, onko heidän kumppaninsa samaa vai eri sukupuolta. En haluaisi asua maassa, jossa joiltain kielletään perheen perustaminen vanhanaikaisten ennakkoluulojen perusteella.   

Avoin keskustelu on kuitenkin tärkeää, sillä toinen demokraattisen yhteiskunnan tunnusmerkeistä on, että kaikilla on oikeus mielipiteeseensä. Ennakkoluulot eivät purkaudu, ellei niitä käsitellä. On ymmärrettävää, että erityisesti pienillä paikkakunnilla ja uskonnollisten arvojen vaikutuksessa kasvaneilla voi olla negatiivisia käsityksiä asioista, joiden kanssa heidän ei ole tarvinnut olla kauheasti tekemisissä. Valitettavasti on niin, että jos ei kohtaa mitään omasta itsestä poikkeavaa, erilaisuutta on vaikea ymmärtää ja siksi hyväksyä. Suurin ihmetyksen aiheeni ovat kuitenkin (uskonnolliset) ihmiset, jotka sanovat ymmärtävänsä, että homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi muuttaa, mutta SILTI eivät voi hyväksyä sitä. Siis eikö tässä ole joku ristiriita? Eikö muka ole äärimmäisen epämoraalista kieltää toista ihmistä olemasta oma itsensä?

Olin pyytänyt isääni lähettämään tekstarin minulle heti kun päätös lakimuutoksesta saataisiin. Kellon lähestyessä äänestysajankohtaa tarkistin kännykkääni tekstareiden varalta viiden minuutin välein, vaikka tiesin, ettei se ollut värissyt kädessäni sillä välin. Selitin innokkaasti kaverilleni Amritille koko prosessista ja odotimme yhdessä tulosta. Valitettavasti sosiologian kokeeni alkoi ennen kuin ehdin saada tuloksen äänestyksestä, ja jouduin vastaamaan koekysymyksiin jännityksessä. Noin vartti kokeen alkamisen jälkeen kuulin kännykkäni värisevän laukussa, ja halusin saada kokeen vain loppuun nopeasti. Kun vihdoin sain luettua viestin, olin ERITTÄIN iloinen!! Huudahdin ”Jess! Jess! Jess!!!” ja taputin käsiäni. Syöksähdin vielä toiselle puolelle luokkaa kertomaan ilouutisesta joillekin muille kavereille.

Kotiin päästyäni näin vielä kuvia ja videoita Kansalaistorin juhlinnasta ja liikutuin. Olisi ollut hienoa olla paikan päällä todistamassa historiallista hetkeä, mutta ei voi mitään, ainakin olin hengessä mukana!

Tämä on ollut mielipidepainotteisin teksti, jonka olen kirjoittanut tänne tähän mennessä. Jos tämä herätti sinussa mielipiteitä (puolesta tai vastaan) niin kirjoita kommentti ja luen/vastailen mielelläni!