lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kuvia Lontoosta 9.4.




Menimme siis Roosan ja Pepin kanssa Lontooseen, jotta neidit pääsivät äänestämään Lontoon Suomen suurlähetystöön. Alaikäisenä minä lähdin mukaan vain katsastamaan Lontoota.
Suomen suurlähetystö on tosi kivalla alueella Lontoossa!

Täytyy kyllä sanoa että keikka suurlähetystössä aiheutti meille kolmelle pienen kriisin siitä että pitää palata takaisin Suomeen. Oltiin kai kaikki odotettu sitä että pääsisimme pitkästä aikaa tapaamaan muita suomalaisia, mutta etenkin vaalivirkailijoiden tympeys muistutti siitä miksi emme kuitenkaan odota paluuta Suomeen niin suurella innolla...... Oli kuitenkin omituista tajuta, että pienessä huoneessa näkemäni noin kymmenen suomalaista oli suurin määrä suomalaisia joita olen nähnyt yhdessä paikassa viimeiseen seitsemään kuukauteen.

Seuraavaksi suuntasimme Brick Lanelle, jossa on paljon
 tämänkaltaisia puoteja
Kyseinen paikka oli siis vintagesälä second hand kauppa

hipsterialuetta 
Löydettiin kiva levykauppa!
 (Peppi muuten kuvassa vasemmalla)

Seuraavaksi vuorossa pakollinen turisteilu
Piccadilly Circuksella

...Sitten Camden Town


Ihana marketti/käsityöpaikka!

Peili-selfie!
Toffeeta!!
Viimeiseksi vielä Ofxord Streetin ruuhkat...


Enimmäkseen käytiin siis sellaisissa ei-niin-turisti-mestoissa. Oli tosi kivaa nähdä vähän eri puolia Lontoosta! 

Kuvapainotteinen päivitys koska Pakko. Päästä. Nukkumaan!! Päivitän tämänpäiväsen Bristolin varmaan samantyyppisesti lähiaikoina, ehkä huomenna (= tänään) jos ehdin... Hyvää yötä! ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti