Mikä ateismissa on vikana?

Minä ja muutama muu Religious Education –opiskelija koulustamme (sekä suuri joukko muista kouluista) osallistuimme tänään lukiolaisille tarkoitettuun työpajaan Birminghamin yliopistolla. Meille järjestettiin erilaisia sessioita, koekysymyksiin vastaamisesta abortin eettisyyteen ja pääaiheeseemme islamiin. Paras osa koko päivässä oli kuitenkin teologi Dr. Andrew Daviesin lyhyt luento siitä, miksi uskontoja ja teologiaa on tärkeä opiskella ja kuinka uskonnot pelastavat henkiä (kun yleensä väite on päinvastainen). Hän puhui erittäin kiinnostavasti siitä, miten uskonnot ovat edelleen tärkeä osa yhteiskuntaa, ja kuinka niitä ymmärtämällä maailmasta voidaan tehdä parempi paikka. Uskontojen välinen yhteisymmärrys sekä eri näkemysten tuntemus on tärkeää, sillä sitä kautta ihmiset ymmärtävät toisiaan, ja väärinymmärrysten synnyttämiä konflikteja on vähemmän. Davies sanoi, ettei hän tarkoita yhteisymmärryksellä tarvetta olla samaa mieltä uskonkysymyksistä, vaan keskustelusta eri uskonryhmien välillä. Näin lisätään yhteenkuuluvuutta yhteisöissä, ja kaikki tulevat toimeen paremmin. Daviesin mukaan suurinta osaa ”uskonnollisista sodista” ei myöskään voi laittaa uskonnon piikkiin, sillä yleensä niissä on ennemminkin kyse vallasta ja maa-alueesta. Olisin ollut tyytyväinen, jos koko päivän ohjelmamme olisi käsitellyt näitä aiheita puheelle varatun 20 minuutin sijaan, sillä se oli erittäin kiinnostavaa.

Mieleeni jäi loppupäiväksi, kuinka Davies kritisoi Richard Dawkinsia. Richard Dawkins on evoluutiobiologi ja kenties maailman tunnetuin ateisti, joka on kirjoittanut kirjan The God Delusion (suomeksi Jumalharha). Hänestä Davies sanoi:

”The world would be a better place if scientists only talked about science and theologists only talked about religion.”

Osapuilleen näin, yritin saada suoran sitaatin talteen. Hänen näkemyksensä on siis, että tieteilijät tietävät parhaiten tieteestä ja teologit uskonnosta – kummankaan ei siis tulisi puuttua toisen aiheeseen (Davies sanoi itse tietävänsä hyvin vähän tieteestä, ja sanoi Richard Dawkinsin tietävän uskonnosta vielä vähemmän). Olen vahvasti samaa mieltä.

Ne, jotka eivät tunne minua saattavat nyt olettaa, että olen kovinkin uskonnollinen. En ole. Olen ateisti sanan kirjaimellisessa merkityksessä: en usko Jumalaan. Omaan maailmankuvaani Jumala ei yksinkertaisesti sovi, enkä juuri pohdi sitä sen enempää, sillä se ei ole minulle tärkeää. Ymmärrän kuitenkin uskontojen merkityksen, enkä ajattele, että oma tulkintani maailmasta olisi yhtään sen parempi kuin kenenkään muun.

Myönnän, etten tunne Richard Dawkinsin ajatuksia kovin hyvin. En ole koskaan lukenut hänen kirjojaan, ja tiedän hänestä vain sen mihin olen netissä joskus törmännyt. Tätä tekstiä varten googlasin vähän ekstra-informaatiota, mutten silti väitä olevani asiantuntija kaikessa siinä, mitä hän edustaa. Annetaan siis herra Dawkinsin puhua omasta puolestaan hetki:

Suurin ongelmani tieteilijöitä kohtaan, jotka sanovat tieteen tarjoavan loogisen selityksen kaikelle mitä uskonnoilla on tarjottavanaan (Richard Dawkins ei suinkaan ole ainoa avoimesti ateisti tieteilijä, esimerkiksi Stephen Hawking ilmoitti syksyllä tieteen olevan nyt siinä pisteessä, ettei uskontoja tarvita enää mihinkään), on että he kuvittelevat uskon jumalaan olevan keskeisin tai jopa ainoa opetus kaikissa uskonnoissa. Että ilman uskoa jumalaan uskonnoilla ei ole minkäänlaista arvoa. Että jumalaan uskovat ihmiset ovat typeriä huuhaa-hihhuleita, joille pitää opettaa ja todistaa, ettei jumalaa ole olemassa. Että usko jumalaan tarkoittaa tieteellistä sivistymättömyyttä.

Richard Dawkins näyttää myös keskittyvän kreationisteihin, jotka eivät tosiaan edusta kaikkia maailman uskovaisia. Hän, ja monet muut ateistit, yksinkertaistavat uskonnolliset maailmankuvat ja jotenkin onnistuvat ryhmittämään kaikki erilaiset uskonnot yhdeksi samaksi kasaksi, jonka kuvittelevat edustavan ymmärtämättömyyttä, ehdottomuutta ja kaikkea sitä, mikä maailmassa on vikana. Kuten sanoin, olen itse ateisti, mutta termi ”anti-religious”, jota Dawkins käyttää itsestään, kauhistuttaa minua. Miksi pitää olla uskontoja vastaan jos ei ole itse uskonnollinen? Eikö muita maailmankuvia pitäisi suvaita? Eikö ole aika ahdasmielistä sanoa, että oma maailmankuva on se ainoa oikea, ainoa looginen?

Monet ateistit (mukaan lukien Richard Dawkins, korjatkaa jos olen väärässä) usein kritisoivat uskovaisia ihmisiä siitä, etteivät he ole avoimia keskustelulle. Heidän kanssaan ei voi käydä järkevää dialogia tai väittelyä, koska he kieltäytyvät kuuntelemasta vastapuolen argumentteja. Mutta eikö sama koske Dawkinsia? Hänkään ei vaikuta olevan kovin valmis keskustelemaan, etenkään kuuntelemaan muiden näkemyksiä ilman ennakkoluuloja. Hän ei suostu dialogiin niiden ihmisten kanssa, joiden maailmankuva on uskonnollinen. Loogisesti Dawkinsin pahin vastustaja on tietysti uskonnollinen fundamentalisti; kuvittelen Dawkinsin ja jonkun kreationistin huutavan toisilleen huoneen toisilta puolilta, kumpikaan pysähtymättä kuuntelemaan toisen näkemyksiä. Mutta mielestäni tämä fundamentalisti ja Dawkins (tai kuka tahansa muu mielipiteissään vahva ja periksiantamaton ateisti) eivät ole kovin kaukana toisistaan. Dawkins on ateismissaan lähes hurmoksellinen, ikään kuin ehdoton usko Jumalan olemassaolottomuuteen olisi hänen uskontonsa. Samalla tapaa kuin Dawkins näkee kaikkien uskonnollisten ihmisten maailmankuvan tärkeimpänä osana uskon Jumalaan, vaikuttaa hänen maailmankuvansa merkittävimpänä kohtana olevan epäusko Jumalaan. Tietyissä uskonnoissa (esim. islam, kristinusko) on tärkeää levittää sanaa, kristinuskossa tämä perustuu lähetyskäskyyn. Yksinkertaistettuna tavoite on siis käännyttää mahdollisimman paljon ihmisiä omaan uskontoon. Ja kas kummaa, näemmä on olemassa Richard Dawkins Foundation. Myönnettäköön, järjestön tavoite ei ole levittää ateismia, vaan:

” remove the influence of religion in science education and public policy, and eliminate the stigma that surrounds atheism and non-belief.”

mikä sinänsä on tärkeä tavoite (tosin länsimaissa stigma on ennemminkin uskonnoissa kuin ateismissa, mutta jätetään se sikseen). Kuitenkin järjestön lähtökohta on selkeästi ateismissa, ja tällainen järjestäytynyt ateismi hämmästyttää minua. Jos ateismi tarkoittaa uskonnottomuutta (eikä mitään sen kummempaa agendaa), niin miksi se tarvitsee järjestäytymistä? Miksi ei-uskonnollisuus tarvitsee konferensseja ja tapahtumia? Miksi ateistit tuntevat tarvetta julistaa, että he EIVÄT usko johonkin? Koska itse koen oman ateismini niin, ettei uskonnolla vain ole suurta merkitystä elämässäni, tuntuu tällainen aktivismi negatiiviselta. Tietenkin niin kauan kuin se ei vahingoita ketään, kuka vaan saa järjestää mitä tapahtumia tahansa. Mutta liian usein ateismi tuntuu lähentelevän uskonnonvastaisuutta, mitä en hyväksy.

Richard Dawkinsin Jumalharha ei ole ainoa ateismia käsittelevä kirja. Kirjallisuutta tuntuu olevan yltäkylläisesti. Taas, jos ateismi tarkoittaa, ettei Jumalaa ole olemassa (eikä siis esimerkiksi uskonnonvastaisuutta), on ihmeellistä, että siitä riittää kirjoitettavaa. Ateismikirjallisuudessa vetää puoleensa varmaan kiinnostus metafysiikkaa eli olemassaolon luonnetta kohtaan. Jos erilaiset maailmankatsomukset kiinnostavat, lukekaa filosofiaa tai tutustukaa maailmanuskontoihin! Olkaa suvaitsevia ja valmiita keskustelemaan. Kuten professori Davies tänään opetti: muiden maailmankatsomusten ymmärtäminen tekee maailmasta paremman paikan.

PS Mielenkiintoinen artikkeli seksismistä järjestäytyneen ateismin piirissä: http://www.theguardian.com/commentisfree/2014/sep/18/richard-dawkins-sexist-atheists-bad-name

Pahoitteluni, etten ole päivittänyt tänne mitään vähään aikaan. Tämäkään teksti ei juuri liittynyt vaihtovuoteeni, mutta tuntui että halusin purkaa päässäni pyöriviä ajatuksia. Birminghamin yliopisto oli hieno paikka ja oli mielenkiintoista päästä tutustumaan siihen!