tiistai 29. heinäkuuta 2014

Forward

Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika kertoa vähän faktatietoa tulevaan vuoteeni liittyen. Kovin tarkkaa kuvaa ei ole vielä itsellänikään kaikista vaihtovuoteeni liittyvistä asioista, mutta yksityiskohdista raportoin sitten Englantiin päästyäni.

Vaihto-oppilasjärjestöni on Explorius. Järjestön valintaan ei liittynyt mitään ihmeempää, vertailtuamme eri mahdollisuuksia Explorius vain vaikutti parhaalta. Vastaanottava järjestö, eli siis isäntämaan yhteistyöjärjestö on nimeltään Xplore.

Tuleva kotikaupunkini on Birmingham. Useat tuttavani ovat sekoittaneet sen rantakaupunki Brightoniin, joka on kuitenkin aika kaukana Birminghamista. Olen huono selittämään sanallisesti Birminghamin sijaintia (”Se on vähän niinku keskellä ja sit lännessä??”), joten tässä kartta: 


Birminghamissa asuu n. 1 092 000 asukasta ja se onkin Britannian toisiksi suurin kaupunki. Birminghamissa on paljon kauniita kanaaleja ja puistoja.  Kaupunki perustettiin joskus 500-luvulla, mutta kuvia googlettamalla lähes kaikki rakennukset ovat uuden näköisiä.Vanha kaupunkikin kuitenkin löytyy:

Birmingham nähdään usein likaisena teollisuuskaupunkina, jonka pääelinkeino on hiilikaivokset ja jonka tunnelma on muutenkin kuin Oliver Twististä. Nykyaikainen Birmingham on kuitenkin kaukana siitä, ja vaikka suloinen ”Brummie”-aksentti voi särähtää jonkun korvaan, itseäni ei puhetavan oppiminen haittaisi yhtään.

visitbirmingham.com-sivustolla mainostetaan kaupungin laajaa kulttuuritarjontaa. Myös jalkapallo ja kriketti näyttävät olevan paikallisille tärkeitä.

Loput voittekin katsoa itse Wikipediasta.

Itse asiassa olen valehdellut hieman. Isäntäperheeni ei nimittäin tarkalleen ottaen asu Birminghamissa, vaan sen vieressä sijaitsevassa pikkukaupungissa Oldburyssa. Matka Oldburysta Birminghamiin on kuitenkin lyhyt, ja hostini vakuutti liikenneyhteyksien keskustaan olevan hyvät.

…mistä pääsemmekin ainakin minusta kiinnostavimpaan aiheeseen eli isäntäperheeseeni. En saa kertoa blogilla tarkkoja yksityiskohtia perheestä (etenkään, kun en ole vielä ollut kunnolla yhteydessä hostiin), mutta ajattelin antaa teille lyhyen kuvauksen perheestä. Sijoitukseni on ”single-placement”, mikä tarkoittaa, ettei perheessä ole lapsia. Olen myös ainoa vaihto-oppilas. ”Isäntäperheestä” puhuminen tuntuukin vähän hölmöltä, sillä todellisuudessa minulla on vain yksi host, intialaistaustainen nainen. Host vaikuttaa erittäin mukavalta ja uskon, että tulemme hyvin keskenämme juttuun. Hostini viettää kuulemma usien aikaa 15-vuotiaan siskontyttönsä kanssa, joten vaikkei lapsia olekaan niin ainakin joku suunnilleen samanikäinen tuttavapiirissä.

Lähtöpäivä Englantiin on torstaina 28. elokuuta. Perillä Birminghamissa odottaa Soft Landing Camp, jonka jälkeen aloitan paikallisessa koulussa ”normaalin elämäni” tiistaina 2. syyskuuta. Koulusta en osaa kertoa paljoakaan; kuten koko Birmingham, sekin on monikulttuurinen, oppilaita on noin 300 ja opetus (ainakin koulun omien nettisivujen mukaan) hyvätasoista. Koulussa ei ole koulupukua, mutta pukukoodiksi oli neuvottu ”smart casual”.

Siinä taitaa olla kaikki tältä erää. Kyselkää ja kommentoikaa jos tulee jotain mieleen!

PS. Sori tästä tekstistä tuli vähän pitkähkö ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti