Päivä Walesissa

OLIN EILEN WALESISSA!!!! Kuka on kateellinen? Mä olisin ;)

Roosa, eli yks toinen vaihtari Suomesta, oli lähössä isäntäperheensä kanssa Walesiin ja pyysi mua mukaan. Musta tuntuu että joskus aiemmin olisin vierastanut kokonaista päivää vieraan perheen autossa, mutta nyt olin vaan tosi innoissani että sain mahdollisuuden mennä Walesiin ja siksi suostuin. Matkassa oli mukana siis minä, Roosa, ranskalaisvaihtari Violette, ja Roosan ja Violetten isäntäperhe, eläkeläispariskunta.

Maisemat Walesissa olivat ihan huikeat! Pysähdyttiin neljässä paikassa Länsi-Walesissa: Barmouth, Tywyn, Aberdyfi ja Machynlleth. Kaikki niistä olivat nättejä, tosin tuntui että parhaat maisemat näkyivät oikeastaan auton ikkunasta matkan varrella. Tässä kuitenkin kuvia niistä neljästä paikasta!

Barmouth
Pysähdyttiin Barmouthissa, että saataisiin tauko autossa istumisesta, mutta päädyin ottamaan sieltä eniten kuvia... Nätti pikkukaupunki/kylä!

Kaikki kyltit oli kahdella kielellä!

Tywyn

Syötiin tällä kivikkoisella rannalla eväät! Ihan jees piknikpaikka.  

Aberdyfi
Ihana hiekkaranta! Violette ja Roosa kävivät uimassa Atlantissa, itse tyydyin vaan kahlaamaan nilkkoihin asti koska se vesi oli KYLMÄÄ! Lisäks alko vähän tihuttamaan... Päivä oli muutenkin aika harmaa, mutta ainakin säästyttiin pahimmilta vesisateilta!

Machynlleth

Käytiin tässä söpössä kylässä/pikkukaupungissa kahvilla (tai siis teellä). Tästä suunnattiin sitten takaisin Birminghamia kohti ja käytiin vielä syömässä halvassa pubissa Englannin puolella Shrewsburyssa.

Päivä oli kokonaisuudessaan tosi hauska! Autossa riitti hauskoja keskusteluja suomalaisen, ranskalaisen ja englantilaisen kulttuurien eroista, Beatleseista, historiasta ja luonnosta. Wales on erittäin kaunis... Maisema oli mäkistä ja tosi vihreää, paljon lampaita ja jonkin verran myös lehmiä ja hevosia oli ulkona. Miksei Suomessakin ole yhtä paljon tai yhtä söpöjä pikkukyliä ja -kaupunkeja?

Kuvia Nottinghamista

Eilen mentiin Roosan ja Venlan kanssa Nottinghamiin! Kaupunki oli aika nätti ja päivä oli hauska. Sääkään ei ollut ihan kauhea, vaikka viime aikoina sää onkin ollut vähän sateinen täällä...

Nottinghamista löytyi söpö karkkikauppa!

Kirkosta oli tehty ravintola!

Ihana hyväntekeväisyyskauppa joka keräsi rahaa
kansanmurhan uhreille

Tänään meidän oli tarkoitus mennä Peak Districtille. Olin suunnitellut reitin tarkasti ja kaikki mitä tehtäisiin siellä ja odotin innolla.... Mutta. Ne bussiliput jotka halusimme oli myyty loppuun ja lippujen hinnat olivat myös kallistuneet aika lailla. Siitä ei siis nyt tule mitään, mutta voi olla että menemme johonkin toiseen osaan Peak Districtiä minne on helpompi päästä. Jos olisi auto ja mahdollisuus yöpyä paikoissa yön yli niin kaikkien reissujen järjestäminen olisi tosi paljon helpompaa! 

Löpinää

Tämmöstä ajatustenvirtaa, koska väsyttää.

Syy viimeaikaiseen hiljentymiseeni on toki ollut KOKEET KOKEET KOKEET joita varten aloin nyt sitten kuitenkin lukemaan. Kokeita on ollut nyt jo 6, eli siis kaksi vielä jäljellä. Olen lukenut jokaiseen yhtenä tai kahtena iltana etukäteen (paikalliset on lukeneet maaliskuusta asti) ja ihan hyvin on mennyt (ehkä). Englanti oli aika vaikea, kun ei se luova kirjoittaminen luonnistuisi suomeksikaan. Ussan kokeissa tuli vähän paniikki kun ne oli peräkkäin, mikä tarkoitti että piti kirjoittaa kahdeksan (8) esseetä kahdessa ja puolessa tunnissa. Kyllä. Ja Suomessa tuntuu aika loppuvan kesken kokeissa! Onneksi esseet on tällä kuitenkin vähän lyhyempiä, vaikka olisi kyllä kiva jos kokeessa ehtisi ajatella ennen kuin kirjoittaa.

Nyt on enää sosiologian ja englannin viimeiset kokeet jäljellä! Englannin koe on vasta half-term loman, eli ensi viikon jälkeen. En tiedä vielä tarkkaan mitä teen half termillä, mutta tarkoituksena olisi käydä ainakin Lontoossa ja Peak Districtillä, mikä on iso luonnonpuisto Manchesterin läheisyydessä.

Lauantaina käytiin vaihtariporukalla syömässä, kun vaihtojärjestö kerran tarjosi. Oli kiva tietysti tavata muita! Omituista etten näe joitain heistä enää ikinä, eräskin tanskalainen tyttö (Nanna) lähti tänään jo kotiin! En muuten voi uskoa että lähden itse tasan kolmen viiikon päästä! Koko tämän vuoden ajan on ollut pieni kaipuu Suomeen ja Helsinkiin ja olen miettinyt että millainen paluupäiväni tulee olemaan. Nyt muutaman viikon ajan on tuntunut, rehellisesti sanottuna, sori vaan kaikki siellä, että ei yhtään tekisi mieli lähteä takaisin. En ymmärrä mihin tämä vuosi on hujahtanut! Ja vielä olisi niin paljon kaikkea mitä voisi nähdä ja tehdä… Ja monia asioita joita jään täältä kaipaamaan.  Ja tietysti kaikki ihmiset, joista monia en kolmen viikon jälkeen näe todennäköisesti enää koskaan. Jotkut heistä olen varmaan tajuamattani jo nähnyt viimeisen kerran, sillä meillä ei ole ollut mitään koulutunteja kokeiden aikana. Olen miettinyt, että jonkinlainen läksiäisjuttu olisi kiva tälläkin järjestää, mutta en tiedä missä, miten, milloin ja ketä kaikkia pyytäisin mukaan.

Sunnuntaina mentiin muutaman vaihtarin kanssa katsomaan Big Game –leffa (suomeksi kait Suurriistaa), koska jos Briteissä näytetään suomalainen leffa niin totta kai se pitää mennä katsomaan! Oli kyllä erikoista kuulla suomenkieltä englantilaisessa elokuvateatterissa… Se sai meidät Suomi-vaihtarit hekottamaan, etenkin silloin kun henkilöt sanoivat jotain erityisen suomalaista. Huomasin että leffateatterissa mainostettiin myös Muumit Rivieralla –leffaa! Suomihan on oikein hyvin edustettuna elokuvateattereissa täällä!

Mutta nyt hyvää yötä, huomenna on edessä koko päivän verran sosiologian pänttäystä.

PS ei pystyny keksii tälle mitään hyvää otsikkoa.

All I Know Now

Carrie Hope Fletcher (laulaja/näyttelijä, joka tekee videoita YouTubeen ja esiintyy Les Misérablesissa) julkaisi huhtikuussa kirjan All I Know Now, joka perustuu hänen samannimiseen blogiinsa. Se on eräänlainen self help –kirja teini-ikäisille, Carrie kertoo omista kokemuksistaan teininä ja neuvoo kokemustensa pohjalta nuoria jotka käyvät läpi samankaltaisia asioita. Kuten olen tainnut täällä jo aiemmin mainita, Carrie on eräänlainen roolimalli minulle, joten tietysti ostin kirjan!

Kirjassa käydään läpi erinäisiä asioita; kiusaamista, ystävyyssuhteita, Internettiä, rakkautta, jne. Se on kirjoitettu hyvin ”rennolla”, osin puhekielisellä tyylillä, mikä tekee siitä kiinnostavan. Carrie on selkeästi yrittänyt tehdä ohjeistaan ja tarinoistaan samaistuttavia. Häntä jo jonkin aikaa seuranneena oli tosi mielenkiintoista lukea Carrien kokemuksista. Suosittelisin kirjaa ehkä vähän nuorille, n. 13-14 –vuotiaille, mutta kyllä siitä 17-vuotiaanakin otti opikseen muutamia asioita. Kirjan pääviesti on positiivisuus ja se, että tulisi olla oma itsensä eikä yrittää esittää mitään muuta.

Perjantaina Carrien kirjakiertue saapui Birminghamiin, erääseen Waterstones-kirjakauppaan! Tietysti olin siellä. Oli todella erikoista päästä näkemään Carrie ”oikeassa elämässä”, kun on niin tottunut katsomaan hänen videoitaan ja kuviaan tietokoneen tai kännykän näytöltä. Yksi kirjakaupan työntekijöistä haastatteli Carriea, yleisö sai kysyä kysymyksiä, Carrie luki luvun kirjastaan ja esitti kaksi kappaletta. Toinen oli joku Taylor Swiftin kappale ja toinen Carrien itse kirjoittama Boys in Books, jonka liitän tähän postaukseen.

Tarjolla oli myös cupcakeja, sillä Carrie on tunnetusti kakkufani. Nam! Cupcakejen jälkeen asetuimme jonoon jotta saisimme kirjoihimme nimikirjoitukset. Jono oli pitkä! En ollut odottanut, että paikalla olisi parisataa ihmistä. Sääliksi käy Carrien rannetta, vaikea edes käsittää miten joku jaksaa smalltalkata ja hymyillä kaikkien kanssa, vielä neljässä eri kaupungissa kolmen päivän sisällä. Carrie otti videota jonosta, joten odotan että josko vilahtaisin hänen seuraavalla videollaan!

Kun tapasin Carrien, hän ihmetteli nimeäni, ja kerroin toki olevani suomalainen. Carrie yllätti sillä että osasi sanoa ”kiitos” Suomeksi! Minua ennen jonossa ollut tyttö ja hänen äitinsä myös kertoivat käyneensä Suomessa ja Virossa.

Kaiken kaikkiaan ilta oli ihan mahtava! Oli tosi siistiä tavata Carrie ja saada nimikirjoitus kirjaan.

Viikko Cancer Research UK:ssa

Eli kuten aiemmin jo mainitsin, minun piti suorittaa "work experience week" täällä Birminghamissa, sillä se kuuluu kouluni opetukseen. Päätin työskennellä hyväntekeväisyyskauppa Cancer Research UK:ssa, koska rehellisesti sanottuna sinne oli helppo päästä (hyväntekeväisyyskaupat tarvitsevat aina vapaaehtoisia!). Viikko oli kuitenkin ihan mahtava ja harmittaa mennä takaisin kouluun ensi viikolla.

Hyväntekeväisyyskaupat ovat Englannissa tosi yleisiä! Ne  ovat second hand kauppoja, jonne ihmiset voivat lahjoittaa esimerkiksi vaatteita, kirjoja, astioita ja niin edelleen. Kaikki lahjoitetut tavarat ja vaatteet myydään kaupassa todella halvalla ja tuotot menevät johonkin hyväntekeväisyyteen (esimerkiksi kyseisessä kaupassa syöpätutkimukseen). Työtehtäväni kaupassa olivat aika tavanomaisia - muun muassa höyrytin kaupaan meneviä vaatteita, kiinnitin hintalappuja, järjestelin kirjoja, palvelin asiakkaita ja pääsin käyttämään kassakonetta. Parasta työssä oli kuitenkin ilmapiiri, kaikki työntekijät olivat tosi mukavia ja auttavaisia. Hyväntekeväisyyskaupan asiakkaat olivat myös mielenkiintoinen joukko erilaisia ihmisiä!

Ensimmäisenä päivänäni kauppaan eksyi muutama suomalainen asiakas! Kuulin heidän puhuvan suomea ja kun yksi heistä lähestyi minua sanomalla "Hi..." oli hauskaa päästä vastaamaan "Moi!" Olen kuullut suomea puhuttavan Birminghamissa jo muutaman kerran, minkä täytyy tarkoittaa että Birminghamissa ja sen lähialueella elää joukko suomalaisia. Olisi siistiä jos Birminghamissa/Englannissa olisi joku "Suomi-yhteisö", joka kokoontuisi aina aika ajoin syömään korvapuusteja, mutta tuskinpa sellaista on.

No asiaan. Kaupaan tuli myös muita mielenkiintoisia asiakkaita. Näin esimerkiksi samalla viikolla kaksi kertaa Itä-Euroopasta kotoisin olevan isokokoisen miehen, jolla oli erittäin tuuhea unibrow ja muun muassa hämähäkinverkko tatuoituna kaljuun takaraivoon. Ja hän oli yksi hyväntuulisimmista ja mukavimmista asiakkaista! Hän jutusteli ja vitsaili ja kyseli kaikenlaista, mikä todistaa että ulkonäkö usein pettää ihmisissä. Syöpätutkimusta tukevassa kaupassa on välillä surulliseksi tekeviä asiakkaita. Eräs haikeannäköinen keski-ikäinen mies marssi kauppaan ja osti nopeasti pinkin "Cancer, we're coming to get you" paidan, ja kiirehti ulos. Toiset asiakkaat ovat avoimempia omasta tai lähimmäisen sairaudesta ja avautuvat esimerkiksi lahjoittaessaan edesmenneen läheisen vaatteita hyväntekeväisyyteen.

Välillä kauppaan tulee myös varkaita! Niitä on tosi vaikea estää, koska kaupassa ei ole hälytyslaitteita eli siis jos joku pistää laukkunsa paidan ja kävelee ulos, sitä ei välttämättä huomaa. Aika röyhkeää näpistää hyväntekeväisyyskaupasta!

Kaikki työntekijät kaupassa olivat tosi hyväntuulisia ja mukavia. Useimmat heistä olivat vapaaehtoisia, jotka olivat päättäneet työskennellä kaupassa syystä tai toisesta. Yksi nainen esimerkiksi oli paranemassa rintasyövästä, ja sanoi olevansa vapaaehtoinen koska Cancer Research UK:n varoilla kehitetty lääke pelasti hänen elämänsä.

Jos minulla on ekstra-aikaa, saatan käydä kaupassa vielä auttamassa huvikseen. Aika alkaa olla vaan tiukilla, koska ensi perjantaina on KUUKAUSI kotiinpaluuseen. APUAAAAAAA!!!!!